Näytetään tekstit, joissa on tunniste aloitus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aloitus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Uutta aloitusta

Kyllästyin näköjään viime kesänä tähän päiväkirjaraportointiin, mutta päätin yrittää uudestaan. Kotielämä rullaa kivasti, Sälli on muuttanut meille koko jahtikauden ulkopuoliseksi ajaksi. Sällistä on tullut Sohvan Valtias ja muutenkin pötkylä on ottanut kaupunkiympäristön ihan omakseen. 

Oikeaoppinen pötkötys

Telkkuakin on opittu seuraamaan



Olin suurimman osan keväästä opinnollisesti apaattisessa tilassa, enkä lukenut useampaan kuukauteen yhtään mitään hyödyllistä. Sitten päätin lukea jotain kiinnostavaa ja hain toukokuun lopussa kirjastosta sukupuolentutkimuksen tenttikirjan, jota kiinnostaa lukea!  
Kunnollista lukemista!
 
Tänään Viitapiru piti vapaapäivän ja kävimme shoppailemassa Nekalan Kierrätyskeskuksessa, Kirpputori Sellerissä ja Jyskissä. Paljon kaikenlaista tarttui mukaan kotia ja matkailukesää varten! Kerron kesäsuunnitelmista toiste, kun tuo mies on ollut niistä omille piireilleen niin salamyhkäinen. 
Nekalan Kierrätyskeskuksessa

maanantai 29. kesäkuuta 2015

Jännää, aloitin blogin!

Tästä se alkaa. Bloggaus, jota olen pyöritellyt mielessä jo useamman vuoden. Aina oli joku syy olla aloittamatta, eikä "ei mun jutut ketään kiinnosta" ole ollut ainakaan listan häntäpäässä. Mutta tänä kesänä päätin, että p*skanmarjat onko teksti yhteiskunnallisesti kiinnostavaa vai ei, minähän kirjoitan koska haluan kirjoittaa. Ja on minulla ainakin muutama ystävä, joita vaadin lukemaan näitä höpötyksiäni!

Tänään kävin tenttimässä sosiaalipsykologian peruskurssin, jossa olen jo kerran epäonnistunut (sähköinen tenttiminen on aivan parasta, käyt silloin kun itselle sopii (ja tenttiluokassa on vapaa kone)). Nyt maltoin ainakin kehitellä pohdiskeluja niihin vastauksiin, ne kun on olleet heikko kohta. Olen niitä ihmisiä, jotka oksentavat nopeasti tietonsa koetilanteessa ja pakenevat paikalta. Noh, sosiaalitieteissä kyseinen taktiikka ei toimi. Eikä erityisesti valtio-opissa tai kv-politiikassakaan, niistä tenteistä sain kakkosia ja ykkösen *yh*. Mutta siihen tenttiin vastasinkin varsin ala-arvoisesti, tiedän kyllä. 

Tämän kirjoittamiseen tuli noin viiden tunnin tauko, kun kävimme hakemassa avokilleni Viitapirulle tilaustyönä tehdyn hatun Tampereen toiselta puolelta ja kuinkas ollakaan, kotimatka kesti useamman tunnin kun pysähtelimme pelaamaan Ingressiä, häkkäämään (hack) ja valloittamaan portaaleja. Olen edennyt tasolle 4 melko lyhyessä ajassa ihan puhtaasti sen takia, että perheessä on innokas pelaaja jota voin peesata. Yhteisiä harrastuksia on hyvä olla, eiksni. 

Ehkä tämä riittää ensimmäiseksi kerraksi, en halua liikaa kyllästyttää väkeä joka (vahingossa) päätyy tätä lukemaan.