keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Naamat

Viime viikonloppuna olin ensimmäistä kertaa Naamoilla. Kerrankin tuntui, että olin saanut aikaiseksi panostaa festareihin, noin niin kuin ulkonäöllisesti: värjäsin hiukset sinisellä (Royal Blue, koko tuubi meni)(tummasta tukasta tuli harmahtavan tumman sininen, varsin hyvännäköinen), lakkasin kynnet pinkillä (tämän vuoden Naamojen teemaväri) ja koitin kestovärjätä ripsetkin, ettei tarvitse ottaa meikkiä mukaan. Sanon, että "koitin", koska en huomannut lopputuloksessa mitään eroa tavalliseen. Ehkä olin liian varovainen väriaineen kanssa, mutta parempi näin päin, ettei ainakaan ihoon jäänyt värijälkiä. En silti käyttänyt festareilla meikkiä, otin mukaan vain ripsientaivuttimen ja värillistä huulirasvaa. A small victory for me.

Viitapiru on jo vuosia siellä käynyt saman ydinporukan kanssa, jolla on mukana vaihtelevasti puolisoita ja kavereita. Mukana leirissä oli jo muistaakseni kolmatta vuotta porukan oma baari Club Visages (clever, huh?), jonne kaikki tuovat yleensä jämiä baarikaapeistaan ja tarjoiltavat juomat on sen mukaisia. Raha ei tietenkään liiku, vaan kun tuot jotain niin saat jotain. Sää oli aika kehno, mutta naamalaiset ovat selvästi festariinsa sitoutunutta väkeä. 

Tutustuin leirissämme uuteen lempipeliini: Cards Against Humanity! Siinä sain päästää epäsoveliaan huumorini valloilleen ja se vielä upposi kanssapelaajiin. 

Tällä viikolla olen ollut taas materian lumoissa. Viitapiru tilasi omaan Motorolaansa suojakuoret jostain ulkomaisesta nettikaupasta ja samalla minunkin Motorolani sai kuoret (kyllä, olemme Motorola-pariskunta). Ihanan siniset ja kuulokkeetkin kuului pakettiin! 

Ostin itselleni kirjan, jossa kerrotaan kuvien kera, kuinka tehdään erilaisia lettikampauksia. Olen varsin innoissani siitä! Totta kyllä, että netistä löytyy lettien teko-ohjeita vaikka kuinka, mutta minä pidän kunnon kirjasta. Varsinkin kun täytyy katsoa ohjeita samalla, kun on tekemässä. Siksi kirjoitan hyvät ruokareseptitkin ylös, vaikka nettisivu olisi selaimen kirjanmerkeissä.

Tämmöistä ne raahaa mukanaan. Hyllyllä hengailee myös Orituvalta mukaan tarttunut unicorn, joka koki kaikenlaista hämmentävää viikonlopun aikana.

Festarityyli, johon tuoppi kuuluu olennaisesti.
Naamat-paita,
jonka selkäpuoli on huomattavasti mahtavampi!
Uudet puhelimen suojakuoret.
Ja sisältä. Muumi-puhdistustarra ei kuulunut pakettiin.
Opettelua (hiusten repimistä ja sadatusta) luvassa!

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Odotusten täyttymys

Kuukausia tätä suunnittelin, puntaroin vaihtoehtoja, rahatilannetta ja tarvetta koko asialle. Mutta tänään se on täällä: Lady Vintagen Beautiful White Butterfly Tea-mekko! Kiitos Miss Windy Shop! 


Jo laatikkokin on kuin karkki!

IT'S MINE!

Pelkäsin, että otin liian pienen koon, mutta tämähän meni heittämällä päälle!
I'm in love.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Kuulumisia ja avautumista

Etukäteen suunnittelin kyllä, että kirjoittaisin tänne useammin kuin kerran viikossa. Mutta noh, jatketaan siihen pyrkimistä. 

Vajaaseen matkapäiväkirjaan ei ole kummoista lisättävää, tutustuin hieman paremmin siihen kaveriporukkaan ja sain köllötellä Viitapirun kanssa ihan kiireettä ja kahdestaan. Se olikin tämän vuoden ainoa yhteinen lomaviikko, joulu kun minun työpaikallani tuppaa olemaan kiireistä aikaa. 

Reissutyöleskenkin osa tuli jo tutuksi, kun Viitapiru lähti heti tiistaina työkeikalle jonnekin Turun suuntaan ja palasi myöhään keskiviikkona. Minulla oli vielä vapaata silloin niin se meni ikään kuin vähän hukkaan. Torstaista lauantaihin olikin töitä, joten yhteinen aika jäi nyt vähemmälle. Onneksi lauantaina pidettiin leffailta, jolloin saa sylitellä. The Monuments Men oli ihan kiinnostava sotaleffa, aika kevyt kumminkin. 

Tulipa mieleen tuolla töissä, kun altistuin naistenlehtien ja iltapäivälehtien kansille ja menin vielä lukemaan niiden tekstit, että helvetti mitä kuraa. Useimmissa naisille suunnatuissa sisällöissä (lehdet, tv-ohjelmat, muu mediasisältö) kerrotaan jatkuvasti erilaisista tavoista parantaa elämänlaatua: näin pudotat n kiloa/näin hoikistut, näin saat (mies)kumppanin, näin harrastat enemmän seksiä, näin muutat ulkonäköäsi nykytrendin mukaiseksi, näin teet kodistasi muiden kateuden kohteen etc. Kaikki tämä kirkuu, että emme ole tarpeeksi hyviä/kauniita/oikean muotoisia/yms, emme voi olla onnellisia ilman disneyprinsessa-tyylistä satumaista rakastumista, emme harrasta tarpeeksi seksiä, emmekä ole omana itsenämme eikä kotimme ole tarpeeksi trendikkäitä (vihaan tuon sanan edustamaa ylemmyyden tunnetta). Jos ei kykene saamaan tai halua keskiluokkaista pikkuporvarillista elämäntyyliä, on näkymätön.

Entä jos ei ole kiinnostunut laihduttamaan n kiloa, ei halua vängällä etsiä miestä tai ole kiinnostunut miehistä, ei halua enempää tai ollenkaan seksiä, ei ole kiinnostunut ulkonäkönsä/kotinsa trendikkyydestä? Haluan ilmaista, että se on sallittua eikä siinä ole mitään väärää. Jos olen tyytyväinen itseeni ja elämääni, siinä ei liiku raha (samoissa määrin), mutta tunnen tyytyväisyyttä ja onnellisuutta ja kelpaamisen ja riittävyyden tunteita. Joten parasta, mitä voit itsetunnollesi tehdä, on lopettaa naisille suunnatun mediasisällön seuraaminen. Minä ainakin tunnen itseni kauniimmaksi ja tekemiseni ja valintani oikeiksi, kun en altistu naistenlehdille enkä televisiolle. 

Onneksi pääsin vierailemaan feministisessä kuplassani, kun tapasin tänään iltapäivästä ex-vaimoni (no ex-kämppiksen, kämppissuhde oli kyllä niin symbioottinen että muistutti aviolittoa) Suohpanterror-näyttelyn ja munkkikahvin merkeissä. Pyynikin Näkötornin munkkien tietysti. 

PS. Ostin aikuisten värityskirjan! Odotan innolla sen korkkaamista. 

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Vajaa matkapäiväkirja pidennetyltä jenkkiautoviikonlopulta

3.7. perjantaina aamupäivällä hostellissa
Vaikka yöllä oli kuuma, tuntuu että tänään taas jaksaa. Suuri kiitos siitä eiliselle suihkulle ja tämänaamuiselle (pika)kahville! Eilinen päänsärky johtui ehkä auringosta, ehkä huonosta syömisestä ja eniten syytän kyllä parin tunnin yöunia. Jotkut ihmiset pystyy sellaisilla toimimaan koko päivän, minä en. Vähäsen olkapäät ja se kaistale yläselkää, joka jäi hatun varjon ja mekon väliin pääsi palamaan, mutta ei pahasti. Viitapirulla taas on enemmän ravunpunaista väriä, soveltuu hyvin kavereidensa väreihin. Ihme vampyyreita nämä jenkkiautoharrastajat.

Eilen torstaina oli siis Power Big Meetin eka päivä täällä Ruotsin Västeråsissa. Minun nähdäkseni siellä vanhalla lentokentällä oli niitä autoja hur mycket, mutta kuulemma se eka päivä on aina hiljaisin. Että tänään perjantaina ja huomenna lauantaina niitä tulee jostain vielä lisää, paikka ihan turvoksiin. Mutta ainakin tapahtumapaidat on eilen ostettu (150kr miesten ja 250kr naisten paita (WTF, kumpaakohan menee enemmän kangasta)), eikä siellä kojuilla kai (toivottavasti) tarvi enää paljon aikaa viettää. Noh, sitten ostan kyl jonkun mekon tai haaremihousut. Tai kipeimmin tarvitsisin ison ohuen huivin! Miksi en tajunnut ottaa kotoa mukaan, vaikka tiesin kyllä että ennuste lupasi tänne aurinkoista ja vajaata 30 astetta.

Illemmalla:
Tänään ollaankin pötkötelty nurmikolla ja käytiin paikallisella ostarilla. Siellä on Wi-Fi ja hetkellinen kosketus muuhun maailmaan! Eipä ollut kummoinen liiketarjonta, pari Tampereeltakin löytyvää ruotsalaista vaateketjua, pari kenkäkauppaa ja koruliikettä ja sentään kahvila, jossa Viitapiru sai ingressata kun katsastin kenkiä. 

4.7. lauantaina päivällä hostellissa
Eilen illalla oli jotain tapahtumaa (bändi soittamassa) tähän meetinkiin liittyen jollain autopajalla, jonne tielle levinneet jenkkiraudat viedään operoitaviksi. Siellä sai kierrellä parkkipaikoilla ja itse pajassa pällistelemässä autoja ja kaikkea niihin liittyvää. Oli sinne kyhätty baarikin, mutta omilla laivasta tuoduilla juomilla pärjättiin. Käytiin myös katsomassa siellä ostarin parkkipaikalla kumin polttamista, koska sellainenkin kuuluu asiaan isojen moottoreiden kanssa (en vaan ymmärrä puoliakaan tästä kaikesta). Matkalla istuin ekaa kertaa avo-Cadillacin kyydissä! Oli hienoa ja kivaa.

Vaikka tästä ei muuten mitään ymmärrä, niin ihmiset tällaisissä tapahtumissa ovat todella mukavia ja avoimia ja kontaktia ottavia.

Illemmalla:
Käytiin kävellen etsiskelemässä uimarantaa hostellin omistajan viitoittamalta suunnalta ja kysyttiin vielä matkan varrella neuvoa. Mitä löytyi, oli jonkun paikallisen kanoottiseuran ranta, jonka laitureilta ilmeisesti sai pulahtaa jos samea ja pohjaltaan epämääräinen järvenranta houkuttaa. No ei houkuttanut, ja urheasti käytiin vielä tarkastamassa, josko tien toisella puolen olisi voinut kahlata ja ehkä uida. Siellä rannassa kelluikin hauki ja kruunuksi pieni vesikäärme pilkahti moikkaamassa. Että tuota eipä käyty uimassa. Varmaksi ei voi sanoa, sitäkö rantaa hostellin omistaja tarkoitti, mutta mitään kylttejä ei missään näkynyt ja tuonnekin oli matkaa joku kilometri. Suihkuun siis.
Vaikka kuva on hostellin pihasta, tämä oli yleinen näky: jenkkiauto nokkapelti ylhäällä ja tyyppejä ronkkimassa moottoria.

Texas Ranger pötköttämässä ja lukemassa kanssani nurtsilla.

Bile-autokorjaamolla oli myös Martti! (vakiokalustoa, kuulemma)

Cadillacin kyydissä

Tekee mieli kastaa varpaat tähän järveen.

Bemarin burnis. En vaan ymmärrä.

Tältä näyttää kuulemma kunnon burnis, noin 150 metrin päästä.

Raggari-auto. Niiden idea ilmeisesti on, että kunhan pysyy koossa. Ja mitä rähjäisempi sen parempi.