Tervetuloa Suomen Kennelliitto ry:n jäseneksi.

Tänään viimeinkin muistin liittyä Kennelliittoon, oikeastaan Koiramme-lehden vuoksi. Sitä ei saa muuten tilattua, mutta 40 euroa vuodessa ei ole kova hinta lehden kestotilauksesta. Luin sitä pitkästä aikaa kotipuolessa käydessäni ja huomioin, että sehän on pelkkää tiukkaa asiaa täynnä! Ei yhtäkään julkkista avautumassa suhteestaan omaan koiraansa tms. 

Siitä tulikin mieleeni aikakauslehdet ja niiden puhelinmyynti ja miten en vastaa puhelimeen jos en tunnista numeroa. Useamman kerran vuodessa (ainakin aiemmin, tänä vuonna en ole juuri vastannut outoihin numeroihin) minulle soitetaan, että "kun sä olet joskus tilannut meiltä Cosmopolitania/ Me Naisia niin nyt olis tämmöinen tarjous". Niin joskus vuosina 2007 tai 2008, jolloin olin merkittävästi huonoitsetuntoisempi ja epävarmempi ja nuorille naisille suunnatun mediasisällön vietävissä. Vastaan aina, että en lue ollenkaan mainitun kaltaisia lehtiä, ja se aiheuttaa joka kerta hämmennystä kun minulle ei kelpaa mikään heidän kustantamansa lehti (no kustantaisivat sitten jotain sosiaalipoliittista/ muuta yhteiskuntatieteellistä tai jopa feminististä lehteä!). 

No tuleehan minulle siis lehtiä: Kuluttaja, Tulva, Ydin ja kohta myös Koiramme. Tulvassa ja Ydinlehdessä on toki henkilöhaastatteluita, jotka kertovat joko henkilöistä, joista en ole kuullutkaan, tai yhteiskunnallisista vaikuttajista. Eikä jutun aiheena ole "uusi suhde" tai "elämänmuutos" tai mikään muukaan naistenlehtien vakioaiheista. Ja mikä tärkeintä, missään ei ole yhtäkään sisustus/laihdutus/ruokavalio/kehonmuokkausjuttua eikä -ohjetta! Tulvassa voisi periaatteessa olla, mutta sen tunnistaisi aiheelle vittuiluksi jo kaukaa. 

Itseasiassa kaikki nuo tilaamani lehdet ovat kannatusmaksua niitä julkaiseville yhteisöille. Jos sinulle tulee lehtiä kotiin tai ostat irtonumeroita, mille annat kannatusta? 

 

Loppukevennys: Elsan uusi huomioliivi

Vääränmallinen nainen

Kerroin viimeksi, että lainasin kirjastosta kiinnostavan kirjan: Seksuaalinen ruumis - kulttuuritieteelliset lähestymistavat. Edes kahtasataa sivua en ole vielä lukenut, mutta kaksi artikkelia jäivät todella vaivaamaan. 

Silikoni-implantit omaksi iloksi? - Taina Kinnunen 

Kinnunenhan on kirjoittanut aiheesta kokonaisen kirjan Lihaan leikattu kauneus, joka löytyy omasta hyllystä ja on luettu parikin kertaa. Lainaan tähän muistiinpanoistani muutamia virkkeitä (enemmän tai vähemmän suoria lainauksia), jotka erityisesti saivat minut pohtimaan selviytymistä tässä maailmassa: 

"monien [kauneuskirurgian] potilaiden kertomuksissa seksuaalisuus näyttäytyy ensisijaisesti ruumiin visuaalisena ominaisuutena, joka asettuu potilaan oman, todellisten ja kuviteltujen miesten ja naisten sekä plastiikkakirurgin katseen arvioitavaksi" (verrattuna puheeseen siitä, että ihminen olisi psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus, tää on helvetin lohdutonta)

"rintojen ihanteellista muotoa pidetään tärkeämpänä kuin oman tuntoaistin kautta saatua seksuaalista mielihyvää" (koska tärkeintä on, miltä näyttää. Ihan ku olis jossain kuvitellun kameran tähtäimessä koko ajan?)

"käsitys normaaleista rinnoista ja niiden seksikkyydestä muuttunut" (eli uusi normaali on pystyt, pyöreät ja pinkeät rinnat, jotka pysyy paikoillaan myös makuulle mentäessä)

Käsityksiä lihavan naisen seksuaalisuudesta - Hannele Harjunen 

Harjuselta en muista aiemmin tekstejä lukeneeni, mutta tämän kirjan artikkeli oli herättävä. Lainaan muistiinpanojani samalla tavalla kuin ylempänä: 

"vartalon koko ja muoto, erityisesti hoikkuus, määrittelevät naisen sosiaalista ja seksuaalista hyväksyttävyyttä 
 - hoikkuus yhdistetään "oikeanlaiseen" feminiinisyyteen, seksuaaliseen viehättävyyteen ja sosiaaliseen menestykseen" (eli lihava nainen on vääränlainen, miehekäs)

"naistenlehtien laihdutusjuttujen päätarkoituksena on muistuttaa naisia naisruumiin kontrolloinnin tärkeydestä ja sitoa naiset tiukemmin vallitsevan naisellisuusdiskurssin tuottamiseen ja ylläpitoon" (artikkelista opin myös, että suurin osa laihduttavista naisista on normaalipainoisia)

"opittu käsitys, että vain tietyn kokoinen nainen ansaitsee seksuaalisen subjektiuden, ei anna lihavan naisen tuntea itseään tyytyväiseksi" (tyydyttävä seksielämä kuuluu siis vain kuvauksellisille ihmisille)

"naisten ruumiiden herkeämätön arviointi, arvostelu ja hyväksikäyttö ovat saaneet useimmat naiset koosta tai painosta huolimatta uskomaan olevansa riittämättömiä" (ei mitään lisättävää. Kokoon ja painoon katsomatta ollaan kaikki saman mediapommituksen kohteina: et ole hyvä sellaisena kuin olet! Osta näitä ja näitä tuotteita niin tulet paremmaksi!) 

Mua vaan niin tyrmistyttää. Löysin vähän lohtua ajatuksesta, että olen hirveän kapinallinen tässä kulttuurisessa ilmapiirissä, kun olen pienirintainen ja ylipainoinen enkä laihduta. Jatkan näillä omilla elämäntavoillani (hyvää itsetehtyä ruokaa, arkiliikuntaa ja satunnaista lisäliikuntaa sekä ihania herkutteluhetkiä) enkä suostu tuntemaan siitä syyllisyyttä enkä alemmuutta.

Kirjat, jotka mainitsin: 

Kinnunen, Taina: Lihaan leikattu kauneus (2008) Gaudeamus: Helsinki

Kinnunen, Taina & Puuronen, Anne (toim.): Seksuaalinen ruumis. Kulttuuritieteelliset lähestymistavat (2006) Gaudeamus: Helsinki

Kuulumisia ja avautumista

Etukäteen suunnittelin kyllä, että kirjoittaisin tänne useammin kuin kerran viikossa. Mutta noh, jatketaan siihen pyrkimistä. 

Vajaaseen matkapäiväkirjaan ei ole kummoista lisättävää, tutustuin hieman paremmin siihen kaveriporukkaan ja sain köllötellä Viitapirun kanssa ihan kiireettä ja kahdestaan. Se olikin tämän vuoden ainoa yhteinen lomaviikko, joulu kun minun työpaikallani tuppaa olemaan kiireistä aikaa. 

Reissutyöleskenkin osa tuli jo tutuksi, kun Viitapiru lähti heti tiistaina työkeikalle jonnekin Turun suuntaan ja palasi myöhään keskiviikkona. Minulla oli vielä vapaata silloin niin se meni ikään kuin vähän hukkaan. Torstaista lauantaihin olikin töitä, joten yhteinen aika jäi nyt vähemmälle. Onneksi lauantaina pidettiin leffailta, jolloin saa sylitellä. The Monuments Men oli ihan kiinnostava sotaleffa, aika kevyt kumminkin. 

Tulipa mieleen tuolla töissä, kun altistuin naistenlehtien ja iltapäivälehtien kansille ja menin vielä lukemaan niiden tekstit, että helvetti mitä kuraa. Useimmissa naisille suunnatuissa sisällöissä (lehdet, tv-ohjelmat, muu mediasisältö) kerrotaan jatkuvasti erilaisista tavoista parantaa elämänlaatua: näin pudotat n kiloa/näin hoikistut, näin saat (mies)kumppanin, näin harrastat enemmän seksiä, näin muutat ulkonäköäsi nykytrendin mukaiseksi, näin teet kodistasi muiden kateuden kohteen etc. Kaikki tämä kirkuu, että emme ole tarpeeksi hyviä/kauniita/oikean muotoisia/yms, emme voi olla onnellisia ilman disneyprinsessa-tyylistä satumaista rakastumista, emme harrasta tarpeeksi seksiä, emmekä ole omana itsenämme eikä kotimme ole tarpeeksi trendikkäitä (vihaan tuon sanan edustamaa ylemmyyden tunnetta). Jos ei kykene saamaan tai halua keskiluokkaista pikkuporvarillista elämäntyyliä, on näkymätön.

Entä jos ei ole kiinnostunut laihduttamaan n kiloa, ei halua vängällä etsiä miestä tai ole kiinnostunut miehistä, ei halua enempää tai ollenkaan seksiä, ei ole kiinnostunut ulkonäkönsä/kotinsa trendikkyydestä? Haluan ilmaista, että se on sallittua eikä siinä ole mitään väärää. Jos olen tyytyväinen itseeni ja elämääni, siinä ei liiku raha (samoissa määrin), mutta tunnen tyytyväisyyttä ja onnellisuutta ja kelpaamisen ja riittävyyden tunteita. Joten parasta, mitä voit itsetunnollesi tehdä, on lopettaa naisille suunnatun mediasisällön seuraaminen. Minä ainakin tunnen itseni kauniimmaksi ja tekemiseni ja valintani oikeiksi, kun en altistu naistenlehdille enkä televisiolle. 

Onneksi pääsin vierailemaan feministisessä kuplassani, kun tapasin tänään iltapäivästä ex-vaimoni (no ex-kämppiksen, kämppissuhde oli kyllä niin symbioottinen että muistutti aviolittoa) Suohpanterror-näyttelyn ja munkkikahvin merkeissä. Pyynikin Näkötornin munkkien tietysti. 

PS. Ostin aikuisten värityskirjan! Odotan innolla sen korkkaamista.