Jos näette tämmöisen auton liikenteessä, siellä ollaan me. |
Muut leiriytyvät alumiinipurkeissaan ja me entisessä vapaapalokunnan autossa. Olimme Toivolansaaren leirintäalueella Ikaalisissa, ja voin kyllä suositella paikkaa: hyvät vessat, suihkut ja kesäkeittiö. Yleiseen naisten/miesten saunavuoroon osallistuminen maksoi vähäsen, mutta ei se sentään ollut se syy, miksi en käynyt saunassa. Uimassakaan ei käyty, ja luvattu koirien uittopaikka jäi selvittämättä. Ei vaan jaksa kaikkea yhdessä illassa ja päivässä, kun sunnuntaina piti lähteä jo puolilta päivin. Kiva pururata siellä kuitenkin oli, parempi koirien käyttämiseen kuin tallustella siellä leirintäalueella, kun siellä oli aika paljon muitakin koiria. Elsa alkaa aina puhkua nähdessään muita koiria ja joskus haukkuu. Viitapirun mukaan uroksien tapaaminen sujuu paremmin kuin narttujen, joka taitaa olla enempi sääntö (siis kahnaukset oman sukupuolen kanssa). Yleisesti siis Elsa on oikein avoin ja ihmisistä kiinnostunut.
Sälli haluaa nähdä, missä mennään. |
Muiden leiriytyjien tarkkailua. |
Minä hölmö luulin ostaneeni tämän kivan munatuolin itselleni kirpparilta, mutta mihin mamma mahtuu, myös Elsa mahtuu. |
Enpä muista, koska olisin viimeksi juonut näin vähän alkoholia juhannuksena. Darran puuttuminen oli kyllä miellyttävää.
Juhannuspizzasunnuntai ja vehnäolut. |
Elsa ja Sälli alkavat tulla jo hyvin toimeen. Sälli pyytää Elsaa leikkiin ja on jo sama koira kuin ennen Elsaa. Sällin mielestä hauskin leikki on sellainen, että hän viipottaa sohvaa ympäri ja Elsa yrittää saada kiinni aina kun Sälli menee ohi (Elsa ei turhaan juokse perässä, vaan odottaa sohvan edessä). Ruokailuaika on enää ainoa sellainen hetki, kun Elsa voi räyhätä Sällille, mutta se taitaa johtua siitä, että kasvattajan luona Elsa joutui syömään bassettilaumassa. Se jos mikä on taistelua ja jälkiä joskus syntyy.
Sohvalla on nyt Sällin puoli ja Elsan puoli. Riitojen välttämiseksi mamman on paras ahtautua tuohon väliin. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti